Kasteen merkityksellisyydestä

Kotimaa-lehdessä (1.11.) Kirkkohallituksen kasvatuksen ja perheasioiden yksikön johtaja Jarmo Kokkonen kirjoittaa kirkolliskokoukselle laatimastaan tulevaisuusselonteosta Kirkon kasvatus vuonna 2030. Kokkonen evästää ensi viikolla istuvaa kirkolliskokousta huomioilla kristillisen uskon välittymisestä ja välittämisestä seurakunnassa uusille sukupolville. Kirjoituksen pysäyttävin fakta on se, että yhdessä sukupolvessa uskonnollisen kasvatuksen saaneiden osuus on puolittunut.
"Niillä ratkaisuilla, joita teemme seuraavaan viiden vuoden aikana, on hyvin paljon merkitystä", kirjoittaa Kokkonen.



Tämä on tärkeä viesti kohta valittaville seurakunnan luottamushenkilöille ja meille työntekijöille. Meidän on yhdessä mietittävä seurakunnan toimintaa, jotta erityisesti nuoret aikuiset kokevat seurakunnan jäsenyyden mielekkääksi. Olemme Ähtärissä tästä muutoksesta tietoisia ja pyrimme sen mukaisesti toimimaan.


Kokkonen nostaa esiin kasteen. Koska kodin ja koulun kristillinen kasvatus on vähentynyt, kristillinen kasvatus on entistä vahvemmin kirkon ja paikallisen seurakunnan oma tehtävä. Kaste on Kokkosen mukaan
"kirkon elämänlanka, koska se määrittää lapsen taivalta kasvatuksen suhteen niin kirkossa, koulussa kuin yhteiskunnassakin".



Kastetilaisuudessa Ähtärin seurakunnan papit haluavat painottaa kokonaisvaltaista tunneviestiä, joka ottaa huomioon aina kulloisenkin perheen, vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat ja kummit sekä muut läsnäolijat.


Monella voi olla kuva kasteesta jäykkänä ja virallisena toimituksena. Näin ei pitäisi olla. Itse koen, että useimmiten, kastetilaisuudessa saadaan syvä kosketus elämän mielekkyyteen. Kun kokoonnutaan oman kodin tiloissa juhlahetkeen, arki ja elämän taitekohdat asettuvat rinnakkain. Silloin on mahdollista pysähtyä oman elämän äärelle ja peilata sitä Jumalan sanasta nouseviin arvoihin ja Jumalan hyvään, suojelevaan ja viisaaseen tahtoon. Kaste ei ole jäykkää, muodollista ja virallista, vaikka siihen kirkollisena toimituksena kuuluukin näitä piirteitä kaavakkeen täyttämisenä ja lapsen, vanhempien ja kummien tietojen keräämisenä ja rekisteröimisenä. Ne ovat välttämättömiä asioita, mitkä papin ja kirkkoherranviraston sihteerin tulee hoitaa, esimerkiksi kummikelpoisuuden tarkistaminen. Olennaisinta on kuitenkin se, mitä kasteessa tapahtuu, minkä äärellä ollaan perheenä, sukuna ja ystävinä kummin luottamustehtävässä. Kasteessa lapsi liitetään uskovana armoliittoon, hyvän omantunnon liittoon kuten apostoli Pietari kirjoittaa (1. Piet. 3:20-21). Pieni lapsi on Jeesuksen sanojen mukaan esikuva uskovasta (Mk. 10:13-16).


Kirkko tekee yhteistyötä Vauva-lehden ja Vauva.fi-palvelun kanssa. Kokkonen kertoo, että tarkoituksena on rakennetaan lähiaikoina kasteliite sekä verkkoon että printtilehteen. Kun kirkolliskokous ensi viikolla kokoustaa, niin uskon ,että keskustelua herää, miten jatkossa toimitaan kummien määrän suhteen. Jatketaanko kahdella kummilla vai voisiko yksi kummi riittää? Nykyisin poikkeustilanteissa yksi kummi riittää kastettavalle. Siihen tarvitaan kirkkoherran päätös.


Kummius kiinnostaa, sen olen itsekin todennut näiden kahdeksan vuoden aikana, jona olen pappina toiminut. Näen, että kun lapsi halutaan kastaa, niin hänelle valitut kummit ovat erittäin tärkeässä asemassa perheen ystäväpiiriä. Kummit muodostavat eräänlaisen turvaverkon tai ainakin tukiverkon perheelle. Kummius on ystävyyden vahvistamista. Lapselle kummi on aikuinen ystävä, jolle voi kertoa elämän iloja ja suruja. Kummi ja lapsi jakavat elämää, kasvamista ja kehitystä. Rukous kantaa. Kummi antaa mallia kristittynä elämisestä ja aikuisuudesta. Juuri rippikoulunsa käynyt ja konfirmoitu nuori on yhtä pätevä kummin tehtävään kuin vanhempi kummi. Nuori kummi on lähempänä lapsuuden ikävaiheita. Monelle nuorelle kummille, jolla ei ole nuorempia sisaruksia, kummilapsi on hyvin tärkeä.  Tätä merkitsee kasteen kokonaisvaltaisuus ja tunneviesti, joka kastetilanteessa on aina läsnä.


Kokkonen nostaa esiin hyvän kehitysidean: kirkon pitäisi alkaa kysymään kummien yhteystietoja, jotta heille voitaisiin lähettää ajankohtaista tietoa toiminnan mahdollisuuksista.
"Kristillinen kasvatus on huolenpitoa, ystävyyttä, rinnalla kulkemista ja vastuunjakamista. Iltarukousten ja jumalanpalvelusten lisäksi siihen voi kuulua myös metsäretkiä ja huvipuistossa käymistä kummilapsen kanssa,"
kirjoittaa Kokkonen. Kirkon kasvatus 2030 pitää sisällään monia toivorikkaita näkemyksiä toiminnan kehittämisestä. Muun muassa Kokkonen toivoo, että kirkko olisi 2030 Suomen suurin matalankynnyksen liikuntamahdollisuuksien tarjoaja lapsille ja nuorille. Lapsia ja nuoria tavoitetaan tulevina vuosina entistä enemmän myös heille tutuissa medioissa.


Toivon, että perheet Ähtärissä näkevät nämä kasteen eri merkitykset ja haluavat jatkossakin kastaa lapsensa ja kuulua perheenä seurakuntaperheeseen. Täällä saamme kokoontua messuun, perhekerhoihin, päiväkerhoihin, äitien ja isien iltoihin, parisuhdeiltoihin tai vaikka seurakunnan järjestämälle retkelle. Kun lapsi varttuu isommaksi hän voi osallistua moniin eri varkkatyön kerhoihin tai esimerkiksi partioon. Kastejuhlassa usein lausuttu psalmi (Ps. 139:13-14) kulkee mukana seurakunnan kasvatuksessa:
"Herra, sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen."
Hyvin usein, monen isovanhemman ja isän ja äidin silmänurkassa on liikutuksen kyynel, kun näitä Vanhan testamentin sanoja yhdessä kuunnellaan pieni lapsi valkoinen kastemekko päällä juhlan keskipisteenä. Ne ovat ainutlaatuisia hetkiä, jolloin mielessä vaihtuvat muistikuvat hetkistä, jolloin itse oli vanhempana samassa tilanteessa. Näistä asioista on mieluisaa keskustella toimituksen jälkeisessä kahvihetkessä! Kiitos lukuisista kauniista tilaisuuksista, jossa olen saanut pappina olla mukana!


Kalle Peltokangas, kirkkoherra

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mitä isossa kuvassa tapahtuu?

Elämänmakuisia hetkiä Pappilassa

Blogi tuo uuden mahdollisuuden viestiä seurakunnassa